KERTAUSKURSSI LUKION 1. VUODEN KURSSEISTA (KE, KESÄKURSSIT 2019)

Pienryhmässä kertaat lukion ensimmäisenä vuotena suoritetut kemian kurssit (KE1-KE2) ja saat vahvat lähtökohdat tuleville kemian kursseille. Sopii esimerkiksi lukiolaisille, jotka aikovat kirjoittaa kemian tai suunnittelevat pyrkimistä lääketieteelliseen.

Ilmoittaudu 20.5.2019 mennessä!

Kurssin tavoitteet

  • Kerrata lukion kemian 1. vuoden kurssien keskeisimmät kohdat (kurssit 1-2).
  • Tehdä kursseihin liittyviä lisätehtäviä.
  • Luoda vahvempaa pohjaa lukion 2.-3. vuotena läpi käytävien kemian kurssien opiskeluun.

TutorHousen malli

  • Pienryhmässä kertaat ja harjoittelet keskeisiä asioita kokeneen opettajan johdolla. Sinulla on mahdollisuus kysyä lisäkysymyksiä ja saada yksilöityä ohjausta.
  • Koska ryhmän koko on rajattu, opettaja pystyy eriyttämään opetuksensa eli huomioimaan eri tasoisten oppijoiden tarpeet.
  • Massakursseista poiketen oppilas on jatkuvasti vuorovaikutuksessa opettajan ja muiden osallistujien kanssa. Täten oppilaat oppivat myös toisiltaan.

    Peruutusehdot »

      Kurssin sisältö

      Kenelle

      Lukion 2. vuoden aloittavat lukiolaiset.

      Kesto

      5 x 1 h 45 min opetuskertaa (yht. 12 oppituntia à 45 min).

      Opetusmuoto

      Pienryhmä, 4-10 oppilasta.

       Opettajia

      Janne

          Yleisimmät huolenaiheet

          Online-opetus on kirjekurssimaista  Oikeata vuorovaikutusta ei pääse syntymään.   LUE VASTAUS
          Opiskelijan aika ei riitä lisätyöhön.  Koulunkäynti kärsii, jos työmäärää kasvatetaan.   LUE VASTAUS
          Etäyhteys ei pidä mielenkiintoa yllä.  Opiskelija päätyy selaamaan muuta sisältöä.   LUE VASTAUS
          Opiskelija ei pysty esittämään kysymyksiä.  Ongelmiin ei saa apua.   LUE VASTAUS