MAA4-BOOST: Vektorit (4.jakso)

Kurssin tavoitteet

Lukiokurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää vektorikäsitteen ja perehtyy vektorilaskennan perusteisiin
  • osaa tutkia kuvioiden ominaisuuksia vektoreiden avulla
  • ymmärtää yhtälöryhmän ratkaisemisen periaatteen
  • osaa tutkia kaksi- ja kolmiulotteisen koordinaatiston pisteitä, etäisyyksiä ja kulmia vektoreiden avulla
  • osaa käyttää teknisiä apuvälineitä vektoreiden tutkimisessa sekä suoriin ja tasoihin liittyvien sovellusongelmien ratkaisussa.ksia osallistua ympäristöä ja teknologiaa koskevaan päätöksentekoon.

    (Lähde: Lukion OPS 2016)

    TutorHousen malli ja tavoitteet

    • BOOST-pienryhmässä voit valmistautua tulevaan kurssikokeeseen TutorHousen kehittämällä ja testaamalla tavalla. Kurssikohtaisessa pienryhmässä kertaat ja harjoittelet keskeisiä asioita sekä saat neuvoja ja vastauksia omiin kysymyksiisi. Näin opit koealueen asioita tehokkaammin kuin yksin opiskelemalla. Samalla myös säästät koekertaamiseen kuluvaa aikaa.

    • BOOST-pienryhmästä saat hyvän pohjan myös tuleviin yo-kokeisiin. Pienryhmässä opit kokonaisvaltaisemmin, kun opettaja pyrkii hahmottamaan oppiaineen eri kurssien välisiä yhteyksiä erilaisten harjoitusten avulla. Tätä tietojen yhdistelytaitoa tarvitset yo-kokeessa.

    • Voit lähettää opettajalle etukäteen kysymyksiä esimerkiksi kurssin teoriasta tai kirjan tehtävistä.

    • Lukujärjestys (ohjeellinen) – oppilaat vaikuttavat kerrattaviin sisältöihin
      • 1. kerta: Vektorilaskenta – harjoitukset & oppilaiden kysymysten läpikäyntiä
      • 2. kerta: Vektorit koordinaatistossa – harjoitukset & oppilaiden kysymysten läpikäyntiä
      • 3. kerta: Vektorien pistetulo – harjoitukset & oppilaiden kysymysten läpikäyntiä
      • 4. kerta: Avaruuden suora ja taso – harjoitukset & oppilaiden kysymysten läpikäyntiä
      • 5. kerta: Koealueen kiteytystä, opiskelutekniikoita & oppilaiden kysymysten läpikäyntiä
    • Tarjoamme uusille asiakkaille tyytyväisyystakuun: jos et ole ensimmäisen opetuskerran jälkeen tyytyväinen, saat rahasi takaisin.

    Kun valitset online-pienryhmän »

      Kurssin sisältö

      KENELLE:

      Lukiolaisille, kaikentasoiset oppijat

      KESTO:

      Kurssi sisältää viiden viikon aikana 5* 90 minuutin opetuskertaa (2*45 minuutin oppituntia/kerta, yhteensä 10 oppituntia)

      PIENRYHMÄN KOKO:

      4 – 8 oppilasta (sekä online-ryhmät että opetustilaryhmät)

      Opettajat

      Pätevät aineenopettajat.

          Yleisimmät huolenaiheet

          Online-opetus on kirjekurssimaista  Oikeata vuorovaikutusta ei pääse syntymään.   LUE VASTAUS
          Opiskelijan aika ei riitä lisätyöhön.  Koulunkäynti kärsii, jos työmäärää kasvatetaan.   LUE VASTAUS
          Etäyhteys ei pidä mielenkiintoa yllä.  Opiskelija päätyy selaamaan muuta sisältöä.   LUE VASTAUS
          Opiskelija ei pysty esittämään kysymyksiä.  Ongelmiin ei saa apua.   LUE VASTAUS